Siirtonurmen asennus- ja hoito-ohjeet

Siirtonurmen asennus onnistuu, kun noudattaa asennusohjeita. Asennuksen jälkeen tärkein hoito on riittävä kastelu. Nurmen juurtumisen jälkeen huolehditaan säännöllisestä leikkuusta , vuosittaisista lannoituksista ja ylläpitokalkituksista. Oikein asennettu ja hoidettu siirtonurmi on kaunis, tuuhea ja tasainen, josta voi nauttia vuosikausia eteenpäin.

Asennusaika

Siirtonurmen voi asentaa koska tahansa kasvukauden aikana.

Kasvualusta

Kasvualusta tasataan mahdollisimman tasaiseksi, huomioiden pihan kaadot. Vesi ei saa jäädä seisomaan nurmelle. Nurmimulta on rakenteltaan kantavaa, jota tulisi olla15 -20cm tiivistettynä. Multakerros jyrätään tiiviiksi. Maa tasataan ja jyrätään siten, että multaan ei painaudu käveltäessä jalan jälkeä. Jos nurmi asennetaan vanhan nurmen tilalle, on syytä jyrsiä vanha nurmi pois ja levittää päälle uusi multakerros

Lannoitus ja kalkitus

Mikäli pohjamulta ei ole lannoitettu, lannoita multa kevyesti ennen nurmen asennusta. Seuraavan kerran siirtonurmen voi lannoittaa nurmen juurruttua. Suosittelemme nurmen lannoitusta ainakin keväisin ja syksyisin. Syksyllä nurmelle annetaan syyslannoitetta, joka ei sisällä paljoa typpeä. Keväisin nurmelle levitetään ylläpitokalkitus. Kalkitus estää nurmen sammaloitumisen. Noudata pakkauksissa olevia ohjeita.

Kastelu

Pohjamulta tulee kastella huolellisesti. Kastelu kannattaa suorittaa ainakin kahdesti ennen asennusta, jotta kosteus ehtii kunnolla imeytyä. Syksyllä haihtuminen on vähäistä, joten kastelu tarpeen mukaan. Jos nurmi ei ehdi juurtua ennen talven tuloa, tulee kastelua jatkaa keväällä nurmen juurtumiseen asti. Keväällä kastelu aloitetaan ennen kasvualustan kuivumista.

Vasta asennettu nurmi tulee kastella heti asennuksen jälkeen ja kastelua tulisi jatkaa säännöllisesti (päivittäin) nurmen juurtumiseen saakka. Juurtuva nurmi tulisi kastella siten, että maa nurmen alla kastuu noin 10 senttimetrin syvyyteen. Kiinnitä huomiota siihen, että nurmialueen reunamat saavat myös riittävästi vettä.

Veden määrä kuvastaa nurmen terveyttä, kauneutta ja kestävyyttä. Kastelussa tulee huomioida sää, sillä kovalla auringonpaisteella veden tarve on suurempi kuin viileällä säällä. Kastelun jälkeen nurmen tulee olla läpimärkä. Voit varmistaa riittävän kastelun siten, että astuessasi nurmelle paljain jaloin vesi nousee varpaiden väliin. Tällöin juuret lähtevät kasvamaan alaspäin ja juurtuminen alkaa. Paras aika kastelulle on ilta, jolloin aurinko on laskenut (haihtuminen vähäistä). Kastelussa tulee huomioida sää, sillä kovalla auringonpaisteella veden tarve on suurempi kuin viileällä säällä. Käytä kasteluun riittävästi aikaa. Yksi hyvä keino selvittää veden tarve on katsoa jalanjälkiä nurmella. Hyvin kastellusta nurmesta jalanjäljet katoavat muutamassa minuutissa

Rullien säilytys ja asennus

Ennen asennusta siirtonurmi olisi hyvä pitää varjoisessa paikassa. Älä peitä nurmilavoja, anna ilman kiertää. Suosittelemme nurmen asentamista jo toimituspäivänä. Kun asennat nurmea, levitä siirtonurmi tiilikuvioon saumat puskien, älä aseta reunoja päällekkäin. Nurmea voi muotoilla terävän puukon avulla haluamaasi muotoon. Asennuksen jälkeen nurmi tulee jyrätä kevyesti ja kastella. Asennus tulisi suorittaa viimeistään kahden päivän sisällä nostosta.

Juurtumisaika ja nurmen leikkaus

Siirtonurmelle tulee antaa aikaa juurtua rauhassa. Nurmimattojen liikkuminen estää juurtumisen. Kovaa kulutusta nurmi kestää noin kuukauden päästä asennuksesta. Nurmikko leikataan ensimmäisen kerran kun se on hieman normaalia pidempi eli noin 10 cm. Ensimmäisellä leikkuukerralla leikkaa 1/3 kokopituudesta. Sen jälkeen suosituspituus on noin 4 – 5cm. Huolehdi, että leikkurin terät ovat terävät.
Haravointi

Mikäli nurmelle muodostuu kasoja leikkuujätteestä, on leikkuujäte haravoitava pois. Keväisin ja syksyisin suositellemme nurmen haravointia.

Haluako että asenamme siirtonurmen puolestasi? Lue lisää  asennuspalvelustamme.

 

asennusjakasteluohje-button

Katso asennusvideo

siirtonurmen-asennus

Asennusvaiheet kuvina